Kannattaa katsoa :) :(

Kaikki (minä mukaanlukien) usein valittaa, että mikään täällä ei toimi ja kaikki on huijareita. Ja onhan täällä niitäkin, paljon. Mutta metropolikaupungiksi ihmiset täällä ovat oikeasti todella avuliaita, ystävällisiä ja luottavaisia. Mä en tiedä auttaisiko Helsingin kadullakaan tuntemattomat niin oma-aloitteisesti kuin täällä.

Hellurei!

Miten matkablogia voi enää pitää, kun matkasta on tullut arkea ja vieraasta maasta on tullut koti?
Todella huonosti, jos blogin hiljaiselosta voi jotain päätellä.

En ole kirjoittamatta siksi, koska ei ole mitään kirjoitettavaa. Pikemminkin, en kirjoita siksi, koska mun elämä täällä on tietyllä tavalla niin totaalisen erilaista kuin Suomessa, etten koskaan tiedä edes mistä aloittaa. Antiklimaattisesti (btw ei taida olla edes sana) arkielämäni on kuitenkin sitä rutiinia ja apatiaa kuin mitä se oli Suomessakin, joten mulla ei ole toisaalta mitään erityisen hienoa kerrottavaa.

Tässä kuitenkin pieni recap Mengin elämästä 2016:

• Tosikiva-työni paljastuikin hieman pidemmän työskentelyn jälkeen ihan järjettömäksi poliittiseksi valtataistelusekoiluareenaksi  (think, I don't know, maybe China?), joten koin oman mielenterveyteni vuoksi paremmaksi vaihtoehdoksi etsiä jotain fiksumpaa sisältöä työelämään.

 

• Sainkin sitten sopivasti uuden työn eurooppalaisesta hedge fundista, jossa aloitin heinäkuussa. Mielenterveyteni koheni huomattavasti.

 

• Menin naimisiin! Mielenterveyteni pysyi abouttirallaa samalla tasolla, kovasti väsytti mutta kovasti myös ilostutti. <3

• Newlywedseinä (onko tätä sanaa olemassa Suomeksi) kiireinen syksy heitti meidät heti armottomaan arkeen, jossa kokkasin, pyykkäsin ja jynssäsin keittiötä joka päivä töiden jälkeen - tällä kertaa sormus nimettömässä vaimona. "Mutta minun piti olla moderni nainen", ajattelin. Mielenterveyteni rapisi hieman taas. 

• Päätin ulkoistaa jynssäyksen kokonaan, ja siirryin elämään jotain surrealistista metropoliuranaisen elämää, jossa hoidatan arkeni muilla. Mielenterveyteni on... ihmeissään?

Ja tässä ollaan. Kohta on joulu ja uusivuosi ja vaikka mitä kivaa, ja sitten ollaankin jo kolmekymppisiä (en minä vielä, onneksi). Hehe, hauska juttu, yksi ilta puhuttiin H:n kanssa jotain, johon totesin että vaikka mä oon jo 26v, oon henkisesti vielä 23v. Ja kyllä, olin aivan varma että olen max 26v fyysisesti enkä päivääkään vanhempi. Johon rakas ukkoni totesi, että kulta pieni, et ole. Se oli oikeasti tosi järkyttävää, vanhenin sillä hetkellä fyysisesti 2 vuotta ja melkein rupesin itkemään. Odotan innolla samanlaisia sekoiluja vanhemmalla iällä (esim. 60 going for 80).

Uusi työ on ollut oikeasti ihanvitunsiistiä, en tiedä miten muuten sitä kuvailla.

Avioliitossa on ihan kiva olla, mutta jos ihan rehellisiä ollaan, en tiedä miten tää erosi avoliitosta. Vanhat ihmiset antaa ihan älyttömiä neuvoja, kuten 'se on sitten ihan eri kun ootte naimissa'. No eikä ole. Tosin jos oon henkisesti 23 niin en ehkä tiedä mistään mitään. Meiän parisuhde ei muuttunut ollenkaan häitä seuraavana päivänä. Mentiin häiden jälkeen seuraavana sushibuffaan, niin kuin kaikki romanttiset vastanaineet menevät krapulassa.

Vanhemmat on tulossa käymään joulun tienoilla. Mä oon etukäteen suunnitellut teemaksi 'otetaan chillisti, dokataan villisti' - toivottavasti en ole ainoa aktiivinen osallistuja.

Rakastan Marvel-elokuvia ja TV-sarjoja. Jessica Jones on mun voimaeläin.

SITTENPÄHÄN NIIHIN IKÄVIIN AIHEISIIN:

Dubai kyrsii, eikä vain mua, vaan musta tuntuu että kaikkia. Ne pienet asiat jotka alussa ärsytti, jotenkin kai sitä kuvitteli, että niihin tottuisi. Mutta ei. Ei niihin totu ikinä, tai ainakaan mä en ole tottunut.

No okei.

Ei Dubai siis sillä lailla kyrsi. 

Mua enemmänkin kyrsii se, että kun kaupunki ei ole funktionaalinen (vrt. Helsinki), ihmiset epämotivoituvat ja turhautuvat. Se muokkaa luonnetta. Mä olen huomannut, että olen nykyään paljon aggressiivisempi. Kun meen viidettä kertaa pankkiin toimittamaan samoja papereita ja kukaan ei siltikään tiedä miten korjata ongelma, multa loppuu kärsivällisyys. Kun arjen jokainen osa-alue on samanlaista tappelua kuin edellämainittu pankkikäynti, multa loppuu kärsivällisyys kaikkeen. Oon paskempi ihminen. Oon ikävämpi ja ilkeämpi, ja heti lopetettuani vihaisen puhelin mua harmittaa, koska tiedän ettei sillä vastapuolellakaan varmaan helppoo oo. En tykkää tästä negatiivisuuden syklistä, mitä tää kaupunkii saa aikaan. 

Mutta niin. Tämmöstä se elämä on.  


Ihan kivaa kait.

:)

ps. Alle kuukausi häihin. <3____<3

Umm, hi!

Päivitin tätä blogia viimeksi ilmeisesti viime vuoden lokakuun lopussa. Rehellisesti sanottuna, mä ehdin unohtaa tän olemassaolon. Tänne ilmeisesti eksyy kuitenkin lukijoita muutama päivässä, joten teenpä pikaisen recapin viimeisen 2.5kk kuulumisista:

- Aloitin työt ICBC:llä marraskuun alussa (mikä on siis tosiaan se suurin syy tän koko blogin katoamiselle)
- Yritin ylläpitää urheiluinnostusta töiden ohella, suht laihoin tuloksin
- Joulu tuli ja meni, vietin nimittäin joulun ja UV:n töissä enemmän tai vähemmän
- Kävin Iranissa ja Omanissa
- Oon melko onnistuneesti kadottanut sosiaalisen elämän näiden 2.5kk aikana
- Signattiin vuokrasopimus vuodeksi eteenpäin

Sit viel yks tärkee juttu. Tsekkasin justiinsa, että mulla on jäänyt drafteihin hääpostaus. Oikeesti. Mä aloitin tekemään meidän hääsivustoja just ennen mun töiden alkamista, mulla oli ihan kauheasti häähöpötyksiä silloin meneillään ja vaikka mitä. Tää kaikki on jäänyt taka-alalle.

Toivottavasti saan mun duunit kuriin tulevan muutaman kuukauden aikana ja palaan taas vähän fiksummin ruotuun.

Mulla on edelleen kivaa Dubaissa. Tää on nyt koti.

Koti-ikävä!

Mulla oli tänään aamulla kauheen nälkä, mutta kotona ei ollut ruokaa. Pitkän tuskailun jälkeen päätin, että ajan Carrefouriin hakemaan itselleni jotain ruokaa. Sillee pikaisesti you know. Toisin sanoen, ei ollut mitään tarvetta mm. käydä suihkussa, pukeutua tai laittaa laseja päähän.

Fiksuna tyttönä sitten autossa päätin että EIKU MÄ HALUAN KIINALAISTA RUOKAA NYT :( Juttelin eilen Dubai Mallissa kiinalaisen tyypin kanssa, joka suositteli mulle hyvää ravintolaa International Cityn China Clusterissa (eli joku China town jossain?!). Sinne asti en uskaltanut mennä sompailemaan, mutta muistin hämärästi maininnan järkäyttävästi ostoskeskuksesta nimeltä Dragonmartista sekä ajeneeni joskus sen ohi, joten päätinpä mennä reippaana tyttönä sompailemaan sinne päin.

 

Kuvat ei välttämättä anna oikeutta sille millaista siellä oikeasti on. Pieniä kivijalkaliikkeitä täynnä kaikenlaista materiaa hiontilaitteista hääkutsukortteihin. Ne ihmiset jotka ovat käyneet Kiinassa shoppailemassa paikallisissa "basaareissa" tai mikskä niitä nyt kutsuttaisiin, tietävät mistä puhun.  Mä olin aikaisemmin kuullut että Dubaissa asuu noin 400 000 kiinalaista ja oon aina miettinyt että missä hemmetissä ne oikein lymyävät. No tuolla Dragonmartissa ja China Clusterissa, tottakai!

Katos, löyty myös Applen liike =)) Myyvät ilmeisesti hiustenkuivaimia tässä Applessa. 

Sitten sitä pöperöä. Mulla oli kauhea nälkä kun innostuin tottakai shoppailemaan ja unohdin syömisen. Ihana tarjoilija (kiinalaiseen tapaan) varoitti mua että annos on sitten todella iso, syötkö tuon tosiaan sitten ihan oikeasti yksin? :--------Do'h, söin.

Ja sitten tämmösiä tarttui muun muassa matkaan:

Onneks on Dragonmart. <3

Thank you for smoking

Eilen illalla ravintolan tupakkapuolella minua ja ystävääni lähestyi kaunis nuori venäläinen tyttö tupakka-aski kädessä. Oletin hänen tulevan meidän luokseen pyytämään tulta.

"Heyyy! How's your evening been so far? :)"

 "Good good, you?"

"Great! My name is Tanya*, I'm from Philip Morris and I'd like to introduce our new product for you. "

En tiedä miksi, mutta mun intuitiivinen reaktio tähän oli että "WHAT SERIOUSLY " Ei ehkä kohteliain reaktio, sillä tätä seurasi vielä kysymys "You really promote cigarettes for a living??!!?" ja hiljaa mielessä pohdin että tyttöparka joko vihaa elämäänsä tai tekee aivan hitosti hilloa - tai mahdollisesti molempia.

Illalliskaverini osasi suhtautua astetta vähemmän järkyttyneemmin tähän nuoreen, nättiin ja herttaiseen Philip Morris sales reppiin ja kyseli tältä ns. oikeita kysymyksiä.

"Okay, so, why would I want to try this?"

"This is really nice, has a very strong minty flavor which makes it more fresh compared to the one you are smoking right now."

"But I like mine."

 "I know, I actually like that one too, but this new product really is my favorite."

"Oh, so you smoke too?"

"Yes, of course, haha, about one pack a day."

Mua jotenkin huvitti ja säälitti ihan kauheana. Okei, voi olla ettei hän puhunut palturia aski-per-päivä-elämäntyylistä, mutta siis silti! Tää kaikki! 

Tässä vaiheessa Tanyan kaveri - toinen Philip Morrisin Sales rep - tuli myös paikalle. Eivät olleet ihan identtisen näköisiä, mutta molempia yhdisti kaunis vaalea tukka, heleä iho ja tiukka pylly. Lisäksi, joku fiksu tyyppi managementistä oli myös keksinyt että näiden tyttöjen virallinen pukukoodi tulisi olla punaiset joogapöksyt.

Mun kaveri itse asiassa suostui lopulta swappaamaan oman tupakka-askin tähän uuteen Marlboro-herkkuun ja tytöt lähtivät tiehensä. Kaveri sanoi, että kävi kovin sääliksi, ei niillä varmaan hirveän kivaa ole. No, niinhän se on.

Back home

Ohops, olen vielä elossa!

Kylläpä aika meni nopeasti. Vai menikö? Kävin 1.5kk sitten Suomessa pyörähtämässä pariksi viikoksi, joka venyikin hieman pidemmäksi reissuksi. Jossain siinä juhannuksen ja Nuuksiopatikoinnin välissä käytiin myös pidennetyllä viikonloppureissulla Kööpenhaminassa. Se on muuten varmaan edelleenkin mun lempikaupunki koko maailmassa. Jos osaisin Tanskaa, muuttaisin sinne heti. En tajua miten joku paikka voi olla niin samanlainen kuin Helsinki mutta vaan jotenkin ah-niin-paljon-valloittavampi. Tai no, tajuanhan, siellä on vaan tosi herkullisia pullia.

.

Ei siinä mitään, Helsingissä Espoossa oli myös kivaa. Kai? Ensimmäiset pari viikkoa oli tosi kivoja, kun olin jotenkin unohtanut miten kivaa on luonnon keskellä eläminen ilman että on yli 40 astetta ja autotkaan ei aja päälle. Sitä seuraavat pari viikkoa olivat myös ihan perusmukavia, mutta sellaisia vähän valjuja joista ei jää mitään mainittavia muistoja. Sitten viimeisen kahden viikon aikana mun aivot homehtuivat sinne sammalten, sateen ja hyttysten keskelle, aloin jälleen potemaan eksistentiaalista kriisiä siitä mikä on mun elämän tarkoitus ja koska en sitä keksinyt, totesin että mun elämä on varmaan ohi. 

Tämän keskellä grillailtiin paljon, käytiin mustikassa, join olutta olutfestivaaleilla ja sekä monen monta kertaa viluisesti terdellä. Aika perusreissu siis. 

Tulin tänään klo 9am kotiin. Siis kotiin Dubaihin. En tosin oikeastaan tiedä onko sopivaa sanoa että "tulin kotiin Dubaihin", koska olen asunut täällä surkeat 3 kuukautta vasta. Oon kuitenkin tosi iloisella tuulella, musta oli ihana palata tänne vaikka ehdin jo sulaa tonne ulos ja täällä on oikeastaan ihan karmee ilma. 

Musta on muuten oikeasti ihan kiva kirjoittaa blogia, mutta en tiedä mistä "bloggaajat" ammentaa niiden tekstit. Ajattelin pitää tätä blogia kuitenkin vielä pitkään, joten vaikka äkkiäarvaamatta leikinkin kuollutta, aion jatkaa tänne kirjoittamista tasaisen epätasaiseen tahtiin hamaan tulevaisuuteen asti.